Lähdimme Turun riiseneiden kanssa vierailemaan Rauman metsissä, päästiin pitämään tehotreenit koirille uudessa metsässä!

Ilmakin suosi koko reissun ajan, paitsi yhdellä kahvitauolla tuli räntää.

Turun alueellahan ei hirveästi noita hakumetsiä ole, joten vaihtelu virkistää koiriakin. Lisäksi eivät pääse luottamaan siihen, että tutussa

piilossa olisi joku...

 

Tavattiin siis aamukymmeneltä Raumalla, meitä oli 6 ihmistä ja 7 riiseniä, aika hyvä paketti. Tallattiin ensin hakumetsä, joka

oli oikein mainio maastoltaan. Tosin keskilinjalla oli hieman kivilouhikkoa, mutta pidettiin huolta, ettei lähetetä aivan siitä päältä. Keskilinjan

toisella puolella oli maastossa nousu, ja toisella puolella lievä lasku. Sääli, ettei tuullut lähes lainkaan, olisi helpottanut tuota Edi Onnetonta...

Meillä oli hieno umpipiilo ykköspistoon, lasten punainen IKEA-teltta! Monet koirat tulivat vaan suoraan sinne sisään, hienosti siis silti löysivät

maalimiehen. Aluksi tehtiin ilmoittautuminen, mikä meni hyvin, paitsi että Edi oli hyvin innoissaan jo siitä että pääsee pian etsimään ihmisiä...

 Edi otti 4 piiloa, palkkana maistuvaa maksamakkaraa. Otettiin ääniapu (maalimies huusi Edi just ennen kuin lähetin) 1. ja 4.

piilolla mutta 2. ja 3. piilo ilman ääntä. Kolmospistolla lähti hienosti suoraan keskilinjalta maalimiehelle, se oli hieno juttu se! Muuten meni hmm..

ihan ok. Edille pitäis kovin vaan vahvistaa että nenä ylös maasta ja ilmavainua käyttämään. Ääniapukin on parempi kuin se, että koira alkaa

jäljestämään. Kun saatiin kaikki 4 hakukoiraa treenattua, pidettiin pieni kahvitauko ja siirryttiin autoilla saman metsäkaistaleen toiselle puolelle

esineitä ja jälkeä varten.

 

Toisella puolella metsää jakauduttiin niin, että kaksi lähti tallomaan jälkiä (3kpl) ja loput talloivat esineruudun. Maasto oli edelleen oikein mukavaa,

pehmeää kumpareista sammalmetsää. Jälkien annettiin jäädä vanhenemaan, ja siirryttiin kaikki esineruudun luo. Vaihdeltiin valmiiksi jo leluja, jotta

oma koira ei saisi oman kodin tuoksuisia sukkia ja pehmoleluja haettavakseen. Suurimmalla osalla oli esineruutu täysin alkutekijöissään, tai kuten

meillä, ei ikinä olla edes kokeiltu sitä. Hain kuitenkin Edin autosta toisena järjestyksessä luottavaisin mielin. Tuohan Edi mulle joka päivä mun avaimet,

kun saa ne hissin edessä alakerrassa kannettavakseen ja antaa ne mulle käteen kotioven luona. Pistin Edin sitten metsässä katsomaan sitä ihmistä,

joka vei pehmolelun metsään, heitti sen itsestään vähän matkan päähän ja käveli takaisin ruudusta näyttäen koiralle, että kädet ovat tyhjät. Annoin

käskyn "esine!" ja Edi lähti painamaan suoraan kohti esinettä, jota se ei kauaa etsinyt, sillä se oli näkyvillä. Kun Edi tarttui esineeseen, huusin "hyvä!"

ja tuo tänne (tms.), menin samalla tavalla käsi ojossa kyykkyyn kuin kotona avaimien tuomisessa, toisessa kädessä nyrkin sisällä lihapullia. Edi yllätti

kaikkien odotukset tuomalla pehmolelun suoraan mun käteen, ja palkaksi paljon kehuja ja lihapullia!  Toisen esineen kanssa meneteltiin samalla

tavalla, mutta tälla kertaa Edi ei nähnyt mihin se tipahti. Poika haahuili ja ryntäili ruudussa, kun ei kerran osannut avata nenäänsä! Loppujen lopuksi

se onnistui löytämään esineen käveltyään esineen päältä ja toi yhtä hienosti sen mulle. Kun tulin takaisin autolta, kun vein Edin lepäilemään, sain

paljon kehuja ja kyselyitä miten olen sen saanut opetettua noin hienosti tuomaan suoraan käteen esineitä ja kauanko opettamiseen menee .

Oli hienoa kerrankin olla se, jolta kysytään miten sä teit ton!?

 

Kun kaikki koirat saivat esineruudun tehtyä, pääsivät kolme jälkikoiraan hommiin. Seurasin pienen Niilo-pojan (n. 1v riiseni) työskentelyä metsäjäljellä

kulkien omistajan takana jäljellä. Se oli mielenkiintoista nähdä miten hienosti koira osaa mennä ihmisen jälkeä pitkin ja löytää pieniä puukeppejä

matkalla! Tosin allekirjoittaneelta meinasi kunto loppua, sen verran vauhdikasta menoa se oli.  Edille suositeltiin peltojälkeä, että laittaisin esim. joka

toisella askeleella kantapään alle namin pellolla suoraan kävellen. Tämä siksi, että Edi ymmärtää maastoeron metsän ja pellon välillä, ja että metsässä 

ollaan nenä ylhäällä ilmavainussa ja pellolla nenä maassa jäljellä. 

 

Pidettiin vielä pieni eväshetki autojen luona, että saatiin kaikki jälkikoirat valmiiksi. Neljän jälkeen lähdettiin ajelemaan kohti Turkua, ja kotona ehdittiin

olemaan jopa 45 min ja syömään nopeasti, niin sitten lähdettiin hallille treenaamaan tottista. Otin vain ihan vähän seuraamista, loivan A-esteen ylitystä

siten, että se mennään rauhallisesti, agilitykeppien pujottelua ja noutokapulaa. Noutokapulassa mennään hurjaa vauhtia taaksepäin, joten laitoin sen

nyt jäähylle hetkeksi, että keksin miten lähden palauttamaan hyviä juttuja. Pujottelukepit eivät jaksaneet pientä poikaa enää kiinnostaa, vaan lähti

haahuilemaan hallia ympäri ja temmelsi pitkin agilityputkia  . Lopuksi otettiin pikainen tarkastus, treenikaveri katsoi Edin hampaat, pään ja kivekset.

Hyvä juttu treenata tällastakin, ettei kisa- tai näyttelytilanteissa tollasista paljoa häiriinny.

 

Kotiin päästiin vihdoin puoli kymmenen maissa, oltiin siis vietetty iloisesti 13h koiratreeneissä, toisin välissä se yksi kolmevarttinen kotona. Oltiin molemmat

hyvin puhki, ja uupumus jatkuu vielä tänäänkin. Hyvä niin, sillä Edin lihakset kaipaavat kovin palautumista, ja sitä edistääkseni hain tänään Back On Track

-manttelin. Se nopeuttaa palautumista ja pitää koiran lämpimänä autossa keraamisen lankansa takia (heijastaa koiran lämmön takaisin koiraan).

Oli hyvä sunnuntai ja onnellinen koira ja omistaja!!

 

kuvat viimeviikkoiselta metsälenkiltä :)