Eilen oli hyvä hallitreenipäivä!

Otettiin ekalla kierroksella pelkkää paikallaanmakuuta. Toinen koirakko treenasi hallin takaosassa agilityä ja me tehtiin matalan verkkoaidan toisella puolella jo melko pitkää paikallaanmakuuta. Edi siis oli viltin päällä "maahan" -käskyn alla, ja minä parinkymmenen metrin päässä selin koiraan. Kävin välillä palkkaamassa. Hyvää häiriötä saatiin toisen koirakon vaudikkaista treeneistä, josta kuului voimakkaasti "hyvä" "tänne" "tuletule"!!! Kerran Edillä kääntyi pää mutta nopeasti takas minuun. Tehtiin vielä lopuksi oikeaoppinen sivulletulo maasta, "très bien, sano ranskalainen!" kuulu treenikavereilta :D hyvin meni siis tämä treeni ja koira autoon hetkeksi odottelemaan! :)

Toinen kierros otettiin seuraamista. Tein peilin avulla suoraan kävelemistä ja muutamia käännöksiä. Ihan hyvin sujuu jo, kestoa pitää lisätä. Tein myös pari liikkeestä maahan menoa, ihan hyvin nekin meni! Kokovartalopeili hallin seinällä auttaa paljon tässä treenaamisessa. Otettiin myös neljän henkilön henkilöryhmä, joka meni MAINIOSTI! Todellisella tarkkaavaisuudella kierrettiin ihmiset joka suunnasta ja käveltiin ryhmän läpi, kerran jopa jätin Edin maahan ryhmän keskelle. Palkaksi Edi sai nakkisateen ja lempparipatukan (sellaisen mokkanahkaisen patukan missä on lenkit pässä että voidaan vetää sitä kilpaa).

Onnistuneen tottiksen jälkeen tehtiin vähän agilitya, missä Edi keskitty menemään hallin kaikkia kolmea putkea vuorotellen lainkaan keskittymättä siihen, mitä minä toivoin hänen tekevän :D. Saatiin pari oikein mainiota A-esteen ylitystä, rittävällä rauhallisuudella. Tehtiin myös hyppynoutoon tarvittavia harjoituksia, heitin Edille nakin palan melko matalan esteen yli ja sanoin "hyppää!" ja kun oli hypännyt ja syönyt nakin, uudestaan "hyppää!". Tämä meni hienosti, sillä en ottanut itse askeltakaan motivoidakseni koiraa tekemään edestakashypyn. Lopuksi Edi meni omatoimisesti taas kaikki putket muutamaan kertaan läpi.

Oikein mahtava treenikerta kun kaikki yritykset meni putkeen! Voidaan siis hyvillä mielin alkaa hiomaan touko/kesäkuussa olevaa BH-koetta varten, jonka järjestää DDT eli Dobermann Team Turku. HUH! BH-kokeen (eli käyttäytymiskokeen) seuraamiskaavio alla, tämän lisäksi siinä on kaupunkiosuus.

1264400770_img-d41d8cd98f00b204e9800998e1264400838_img-d41d8cd98f00b204e9800998e
Edi tarkkailee kinkun valmistusta                                           BH-kokeen seuraamiskaavio, tehdään kahdesti: kytkettynä ja vapaana