Pääsimme torstaina mökille lomailemaan pitkäksi viikonlopuksi. Edi tietysti innoissaan veti hepulia metsikköä pitkin pitkän bussi- ja automatkan jälkeen. Viikonlopun aikana Edistä kehittyi oikea vesirotta! Viimevuonnahan se korkeintaan meni nilkkoja myöten veteen ja yritti juoda pois koko järven…

 

Uimisen aloittamista helpotti se, että ilman lämpötila oli 24-32’C joten vesi tuntui houkuttelevalta vaihtoehdolta itse kullekin. Aloitimme sillä, että Edi kahlasi rannassa ja yritin kieltää sitä juomasta järvivettä. Pikkuhiljaa Edi uskaltautui aina vaan pidemmälle veteen ja ui jotenkuten. Aika nopeasti se ymmärsi, että parhaiten pääsee eteenpäin kun polskii etu- ja takapäällään, eikä yritä samalla juoda vettä (köhköhköh kuului vaan kun Edi ui vesi kurkussa). Ediä motivoi pinnalla kelluneet ulpukan lehdet, joita se kävi napsimassa pienillä uintireissuillaan.

 

 

Paha paikka tuli, kun me kävimme saunassa ja siitä sitten tietysti laiturin päästä uimassa. Edi ulvoi surkeana ja hätääntyneenä laiturilla, jossa alko kauhomaan etutassuillaan vettä. Yhtäkkiä se sukelsi laiturin päästä ja alkoi uida kohti minua siten että sen vartalo oli täysin pystyasennossa, pää sivulla silmät kiinni ja etutassut viuhtoivat täyttä liikerataa täysin ylhäältä ihan polviin asti. Vesi roiskui ja kun Edi pääsi kohdalleni se raapi olkavarteni rikki. Raukka yritti tulla pelastamaan minut merihädästä… Nousin nopeasti pois vedestä ja ohjasimme Edin kallionsivua ylös, raukka yritti myös tulla laiturin kautta. Pidin Ediä pannasta kiinni myöhemmin illalla ja katsoimme kun muut uivat. Edi pikkuhiljaa tottui tähän kamaluuteen.

 

Seuraavana päivänä otin projektiksi totuttaa Edin uimaan seurassani. Aloitettiin siten että Edi koki turvalliseksi sen, että olen mukana vedessä kun se ui. Yhdessä vaiheessa menin kyykkyyn veteen, jolloin Edi kääntyi samantien minua kohti uimaan. Nousin ylös ja menin uudestaan kyykkyyn. Tästä Edi rauhoittui ja jatkoi polsikimistaan. Menin itse vähän syvemmälle ja otin yhden uintivedon käsilläni ja nousin taas seisomaan. Tätä toistin hetken aikaa niin ettei Edi enää reagoinut. Otin huvikseni Edin pari kertaa syliinkin vedessä, ei hätääntynyt ollenkaan!

 

Pian uimmekin jo rinnakkain, minä sammakkoa ja Edi koiraa (ihan oikeaoppisesti jopa, kaikki jalat tekivät töitä, selkä oli lähes pinnassa ja suu kiinni). Uimme rannasta laiturille, mitäs siitä mahto olla matkaa pari-kolmekymmentä metriä!

 

 

Illalla saunan kanssa Edi hyppeli meidän kanssa laiturilta, eikä enää yrittänyt pelastaa. Tosin Edi ui ympyrää jokaisen ympärillä, yrittäen kuitenkin hieman paimentaa meitä rantaa päin.

 

Kyllä tosta pienestä pojasta saa joskus olla ylpeä!

 

Tehtiin myös yksi jälki