Torstaitottikset! Ihan aluksi täytyy lähettää iskälle kiitokset, oli tehnyt mulle tunnarikapuloita jee! Eiku treenaamaan. Laitoin muuten Edille jo punkkipannankin. Sain vihdoin myös liikennemerkkitötsät, jotta voidaan treenata ruutua (ei tarvitse käyttää enää kahvikuppeja...)

TPH:n tottikset toivat taas haastetta, ja uusia ideoita. Niinkuin kentällä puhuttiin, on puuduttavaa koiran ja omistajan mielestä tehdä niitä samoja juttuja kerta toisensa jälkeen. Kun mukaan tuo haastetta ja vaihtelua; samoja liikkeitä kun kisoissa on mutta pienellä twistillä, saadaan mielenkiinto pysymään kaikilla yllä ja parannettua sitä perussuoritusta.

Aloitettiin rivissä, koirat yksitellen maahan ja luoksetulo, mutta poistuminen koiran luota valssiaskeleilla ja hyppimällä! Edi pysyi hienosti kun kompuroin ja pompin kymmenen metrin päähän, luoksetulokin oli vauhdikas ja mainio. Edi kyllä piippaili kun muut koirat tekee luoksetuloja... Hyvä että treenataan tällaista häiriötä joka viikko. Rivistä tehtiin myös liikkeestä maahanmeno ja takaakierto, Edi teki likkeen hyvin mutta hitaasti. Kouluttaja sanoi, että tekniikka maahanmenoon on ihan oikea, eli saadaan nopeutettua, apunaksuttaja olisi tässä hyvä.

Viime kerroilla kun harjoiteltiin perusasennossa olemista ja pyörimistä eri suuntiin, seuraava harjoitus olikin sitten vaikea. Koira vasemmalle sivulle istumaan, itse käännytään 180' (vasemmalle) ja koiran pitää pysyä istumassa liikkumatta. Oli vaikea saada koira pysymään, mutta onnistuttiin lopulta. Tarkoitus on siis vahvistaa "istu" -käskyä, peppu pysyy maassa, vaikka tapahtuis mitä. Vaikeutettiin vielä siten että kun olin kääntynyt toisinpäin, käskin koiran maahan - onnistui hyvin. Tästä vielä vaikeutettiin että ensin "istu" sitten käännyin, kävelin taakse ja sitten käsky "maahan". Viimeisenä kaikkien vaikein, kävelin maassa makaavan koiran ympäri, yli ja menin vielä kontalleni koiran päälle, eipä Ediä haitannut!! laugh Rento koira.

Sitten hyppyjä jotka jäivät viime kerralla tekemättä. Ensin ihan suoraan esteen edestä lähetys hyppäämään + käsky istumaan. Sitten askel metrin verran sivuun esteestä, hyppy+istu. Seuraavaksi kunnolla vinoon esteestä ja hyppy. Edi ymmärsi tosi hyvin (yllättävää kyllä) ja meni suoraan esteelle epäröimättä. Tämän  tarkoitus siis on varmistaa että koira hakeutuu esteelle, riippumatta siitä sattuuko se itse hyppäämään toiselle puolelle vinoon vai suoraan. Vaikeutettiin treeniä siten että seistiin koira perusasennossa kunnolla pari metriä esteestä vinossa (rintamasuunta kuitenkin esteen suuntainen) ja heitettiin lelu eteenpäin, ja vielä vinompaan, käsky hyppäämään. Koiran siis tarvitsee mennä (tässä tapauksessa) ensin kunnolla oikealle jotta pääsee hyppäämään esteen yli, sitten kaartaa vasemmalle jotta pääsee lelulle. Tarkoitus on varmistaa että koira oikeasti käy hyppäämässä sen esteen vaikka kuinka vinoon heittäisikin kapulan (liike nimeltä hyppynouto). Edi meni kolme kertaa suoraan lelulle, josta palkaksi karjaisu ja lelun uudellleen heitto. Neljännellä kerralla koira lähti sivusta, meni esteelle päin, pysähty, mietti, katsoi minua, toistin käskyn, hyppäsi esteen ja meni lelulle! JES! Toistettiin vielä ja onnistui. On se mainio.

Vielä rivitreeniä, jokainen laittoi perusasennosta koiransa yksitellen maahan, Edi ystävällisesti totteli kaikkien käskyjä ja meni viisi kertaa erikseen maahan. Jaaha. Sivulle kuitenkin tuli vain minun pyynnöstä. Näitä treenejä lisää!! Lopuksi rivissä maassa makuu, osa jäi koiran eteen 5-10m päähän, osa meni (kuten minä) näkösuojan taakse piiloon. Makuulla noin minuutti. Sitten sivulle ja koira käskystä istumaan.

Hyvät treenit smiley. Ensi viikolla onkin pääsiäisloma joten ei treenejä. Ajattelin trimmata Edin, siitä lähtee ihan hirmusesti karvaa. Alla kuvat tunnistusnoutokapuloista ja Edistä eilisissä treeneissä patukan kanssa.