Eilen olimme Edin kanssa TPH:n lajiesittelypäivässä, jossa sai valita tutustuuko hakuun vai jäljestykseen. Edin kanssa on hakua on tehy (ei nyt vähään aikaan) ihan kivasti, joten valitsin jäljestyksen.

Toivottavasti kouluttajat/ohjaajat eivät hermostuneet minuun, kysyin varmaan miljoona kysymystä jäljestämisestä: maastoista, säästä, jälkien pituuksista, vanhenemisista, janasta, nameista, kepeistä, eri jälkilajien eroista...

Teimme itse koirillemme metsään jäljet, Edin jälki oli n. 25m pitkä, jälki alkoi tieltä noin pari metriä metsään päin. Polkasin maata kunnolla joka askeleella (askeleet ihan peräkkäin, että jälki jatkuu yhtenäisenä) ja maksamakkaran pala joka askeleelle. Haluttiin siis saada jälkeen hajuyhdistelmä minusta, nameista ja rikkoutuneesta maasta. Jäljen annettiin vanheta puolisen tuntia.

Edi oli hyperinnoissaan kun pääsi autosta, tiesi että pääsee hommiin. Sain sen hieman rauhottumaan laittamalla makuulle ennen jälkeä, mutta itse jälki meni päättömällä vauhdilla, Edi söi ehkä viisi namia sadasta jättämistäni nameista. Olkaa hyvä vaan metsäneläimet! Edi pysyi hienosti jäljen päällä, mutta harhaili välillä takajäljelle, varmastikin syömättä jääneiden namien takia. Yritin hidastaa vauhtia mutta mun massa vs. Edin+hirvee into=huono tulos. Kouluttajat totesivatkin että on Edi NIIN hakukoira! :D Mutta niinhän se onkin. Hirveellä hingulla metsään, ja jäi selvästi kaipaamaan maalimiestä jäljen päästä jolla olisi rulla/namit. Käytiin vielä jäljestyksen jälkeen vielä kävelemässä samassa metsässä, Edi yritti vieläkin etsiä piiloutuneita ukkoja.

Kouluttaja suositteli, että emme treenaisi yksinämme vaan treeneissä, ettei tulisi tehtyä koulutusvirheitä, isompia nameja jäljelle ja vaikka pieniä kasoja nameja, jotta jäisi syömään ja hidastaisi jäljellä. Hän sanoi myös että peltojälki voisi olla parempi alotus kuin metsäjälki meille. Peltojäljestys on tarkempaa ja namit eivät huku syvälle maahan, ja namien syömistä on helpompi seuraa, vaikka ottaisi koiran ihan lyhyeen hihnaan, ja vaikka sen remmin jalkojen välistä hidastamiseksi.

Pääsimme seuraamaan myös kokeineiden koirien jäljestystä, oli hienoa katsoa rauhallista työskentelyä ja koiran omaa ongelmakohtien ratkaisukykyä. Lopuksi paistettiin vielä makkaraa, joka maistui (matkoineen) viitisen tuntia kestäneen reissun jälkeen maukkaalta!